Ansa pääsi ihka oikeisiin reeneihin tuuraamaan juoksuista Maisaa. Ja kyllä olikin likalla hauskaa! Hyvin pitkälle saman ilon jakoi sekä omistaja, että valkku ja muut reenikaverit, mutta viimeisillä kierroksilla meni kupi nurin ja jouduin käskemään sitä vähän kovemmin. Vaikka hauskaa pitää olla, niin ei se nyt ihan sirkukseksi saa kuitenkaan mennä...

Aloitettiin tällaisella radalla. Yritin alkuun taaksetyöntöä ja valssia, mutta Ansan vauhti vei toistuvasti koko kakkosesteen kiertoon. Otin selvemmin kurottaen kakkosesteen päältä, ja kyllähän tuo kääntyy. Vähän oli omat jalat solmussa, ja tulo kiire putkelta (3) esteelle (4), mutta saatiin sekin menemään. Melkoisilla kaarroksilla Ansa tekee, mutta eihän sille mitään voi, jos ne jalat vaan vie. Huomasin ilokseni, että Ansa osaa jopa esteiden nimiä, ja pystyy seivaamaan tiukkojakin paikkoja, jotka meinaa mennä reisille. Esteeltä (5) putkeen (6) mm. oli tällainen tilanne, mutta hyvin jkorjasi. Välillä huomasin, että jäädyn tuosta Ansan kirmailusta, ja ohjaus loppuu, tai on tosi haparoivaa ja myöhässä. Täytyykin alkaa nyt enempi ottaa sen kanssa tällaisia pieniä pätkiä, kun nyt ollaan keskitytty pelkästään tiettyihin esteisiin. Takaakierto 10-11 oli haastava, ja kaarrosta tuli taas huomattavasti, mutta lopulta ok. En ottanut ekaan kiekkaan A:ta ollenkaan, koska se ei ole vielä niinkään varma. Toisella kierroksella otin Ansan vastaan kakkosen edestä, ja valssasin kohti kolmosta. Silti meinasi kiertää mun edestä koko esteen, mutta saatiin sekin korjattua. Vitosesteelle asti meni hyvin, mutta jostain hermoimpulssista Ansa päätti kiertää kauimmaisen siivekkeen ihan vaan noin niinkuin ekstrana, ja jatkoi matkaa sen jälkeen ohjauksen mukaan. Loppu meni paremmin.

Ehdittiin vielä toinenkin rata, joka näytti tältä:

Rohkaistuin nyt ottamaan A:n kuitenkin tähän lätkän kera. Tein kuitenkin sellaisen kardinaalimokan, että näytin Ansalle namialustan. Laitoin sen jopa sen nähden ikkunalle odottamaan meidän vuoroa. Virhe. Ansa varasti ensimmäisen lähdön, ja sai palkan A:n takaa. Hyvä. Ja kolme kertaa radan aikana karkasi ikkunalaudalle... No, päästiin me tuo jossain määrin räpistellen läpi, jonka jälkeen pistettiin pillit pussiin. Ansalla ei selvästikään enää herneet pysyneet samassa pussissa.

Loppujen lopuksi oli tosi hauska huomata, kuinka paljon oikeasti Ansa tästä tykkää, tykkää tehdä mun kanssa, osaa odottaan nätisti istuen ja hiljaa reunalla + että kyllä se taidollisestikin on jo vähän kehittynyt.