Päästiin loman jälkeen taas hakureeneihin, ja ai että olikin mukavaa, molemmilla. Maisa oli niin täpinöissään, kun käveltiin autolta metsään, ettei hyvä tosikaan. Mutta aivan hiiren hiljaa, neliveto vain jyräsi niin, että takakenossa kävelin perässä. Ja kun se näki muut metsässä, niin voi sitä riemua, niillähän on makkaraa! Otettiin Maisalle taas kolme näkölähtöä, eikä tarvinnut monta kertaa käskeä, kun takapuoli vain vilahti metsään. Nämä metsälajit ovat kyllä ihan Maisan suosikkeja, ja sen takia myös ohjaajan. Tosin aikuinen urossakemanni haukkumassa naaman edessä, kun kyhjötät yksin avuttomana mättään päällä, saa välillä miettimään, että mitä ihmettä sitä oikein harrastaa...

Kuunteluoppilaat Ansa ja Maisa istuivat nätisti penkissä kiinni, kun ajeltiin hakuilun jälkeen vielä Malminkartanoon piirin vuorolle Niina ja Pallo seurana. Nyt oli sen verran hyvä keli, että myös skeittarit olivat mukana. Maisalla teki tiukka, mutta pystyi kun pystyikin suoriutumaan suun kiinni pitämisestä ensimmäisen purkauksen jälkeen.

Alkuun ruutua, josta Maisa juoksi suoraan ruudun taakse nurmelle haistelemaan. Palutus pois, ja seuraava oli aivan nappi suoritus. Harmi vaan, että kokeessa on vain se yksi yritys. Muutamia toistoja ja ne muös mallikkaasti. Kun pahin virtapiikki oli taitettu, niin otettiin Tunnaria liikkeenä Niinan avustuksella. Ei meinannut kuitenkaan vesikoira pysyä housuissaan, ja hosumiseksi meni. Kahdella ekalla kerralla toi kyllä työskentelyn jälkeen oman, mutta tuo työskentelytapa voi joillain tuomereilla olla nollaava, sen verran häsellystä ja liian liki kiinni väörissä kapuloissa. Sitten yksi väärä toisto väliin (kerta kiellon päälle-yritys), jonka jälkeen oli vielä otettava uusi. Viimeinen meni ihan ok. Tässä luotan ehkä koiran viretilan laskuun, kun tunnari yleensä