Tänään vierähtikin melkoinen tovi Sipoon metsissä. Merkattiin ensin huomisen kisarata hyvinkin mäkiseen ja kallioisen maastoon, ja voi sanoa, etä jos joskus tässä lajissa kilpailemaan asti pääsee, niin kyllä fyysinen ja henkinen kunto saa olla koiralla jo melkoisen kova voittajaluokassa.

Radan merkkauksen jälkeen otettiin omat reenit. Kolme tuntia autossa oli tehnyt Maisan vireelle oikein poikaa, ja siinähän olikin sitten käsissä ylikierroksilla käyvä vesikoira. Ei meinannut housissan pysyä likka, kun lähdettiin metsään. Ja kun näki hakuihmiset, niin lähti keulimaan kunnolla. Otettiin kolme näkölähtöä, mutta tällä kertaa annettiin maalimiehen ehtiä kauemmas ja laskeutua piiloon. Kahden maalimiehen perään Maisa jäi huutamaan, ja pannasta sai pitää ihan tosissaan kiinni. Yritin löytää pienen hetken, kun suu oli kiinni ennen kuin lähetin. Sinne se pinkaisi kuin mikäkin niin että sammaleet vain pöllysivät. MAalimiehet eivät tuoneet Maisaa syötellen takaisin, vaan palkan tultua se pinkaisi itse. Tosi kiva reeni, pikkuisen vain liikaa kierroksia. Ohjaaja sanoikin, että ei tarvitse ainakaan virittää tätä koiraa. Juu ei.