Kertomuksia espanjanvesikoira Maisan sekä bedlingtoninterrieriereiden Helmin ja Ansan kaikennäköisistä treeneistä.
Kevään ensimmäinen epissarja käynnistyi eilen Ojangossa Tehis Cupin ensimmäisen osakilpailun merkeissä. Allekirjoittanut tuuraili talkoohengessä, ja intoutui kisojen päätyttyä ensimmäisiin ulkoreeneihin. Mahtavaa!
Tälläinen möllirata piirtyi Marjon kynästä:

Otin alkuun pelkkää lähtöharjoitusta, mikä sujuikin tosi hyvin. Markon opeilla jatkoin, eli namia rauhallisesti (niin rauhallisesti kuin Maisan kanssa mahdollista), ja uusi käsky jättöön eli "stay". Toimi todella hyvin! Yhdestäkin haukahduksesta lähdettiin pois, ja tuntui että pieni jyvänen siellä on Maisalla itämässä. Tosin tässä kohtaa ei enää ollut häiriötä, mutta pienistä askelista täytyy olla tyytyväinen, niin kaaosmaiseksi lähdän olen päästänyt.
Muutoin möllirata oli mukava, eikä ehkä kaikistas möllimäisin, vaan muutama ohjauskuviokin oli tarpeen. Putkelle (7) vientiin koitin vasemmalla kädellä ohjausta päällejuoksulla, ja oikealla tehden takaaleikkauksen hypylle (8). Takaaleikkaus tuntui toimivan paremmin. Kaksi ongelmapaikkaa muodostui, ja toinen oli hyppy (10), jonka sijaa Maisa haki umpiputkea. Toinen oli putkeen (16) vienti, johon Maisa sujahti aina väärään päähän. Vekki 14-15 väliin auttoi. Hyvää sivuttaisirtoamisreeniä.
Markku oli piirrellyt kisaaville seuraavanlaisen radan:

Otin pätkän 6-15. Esteelle (8) takaaleikkaus ja veto A:lle (9), mikä ei ekalla kerralla onnistunut, vaan hyppy levähti pitkäksi ja Maisa sujahti putkeen. Toisella kertaa hieno. Kepeille vienti oli kiva, tosin tiukempi olis voinu olla vielä putkelta kääntö.
Otin vielä vauhtireeniä kontakteilla, ja itsenäistä suorittamista. Hyvin lähtee hetsaamalla vauhti, mutta puomin kontakti vaatii vielä reeniä. Alastulo meinaa mennä hiipimiseksi välillä. Vielä muutamia avokulmia kepeille, hienosti meni.
Ja miten tuurasikin! Maisalla juoksut rajoittaa, joten Ansa pääsi Maisan reeneihin BAT:n hallille. Ei voi muuta kuin hämmästellä ja ihastella tuota terrieriä. Sen kanssa on ihan mahtavaa reenata. Ne kaksi hernettä kilkattaa hyvin yhteen, kun ollaan oikeasti hommissa. Häiriötä oli hyvin, mutta lähelläkään hakkuneet reenikaverit ei aiheuttaneet minkäänlaista kiinnostusta, niin seinustalla odotellessa kuin kentällä reenatessa. Normi piruetit toki, ja muutamia kunniakierroksia, mutta koko ajan kuulolla.
Otin alkuun ihan 'tämä on laji nimeltä agility' -hengessä muutamia esteitä, keppejä ja A:ta. Ja miten makeet kontaktit Ansa teki!! Tarjosi jo A:ta lähestyttäessä kontaktia. Aivan mahtava vauhti ja jäätävä pysähdys. Olin ihan äimän käkenä. Samoin kepit. Kuka ne on sille opettanu? Sanna neuvoi etenemään kontaktien palkkauksen kanssa seuraavan esteen taakse, mitä kokeiltiin ja jatketaan.
Ohjattuna reenattiin tälläistä pätkää.

Otettiin alkuun 2x-hyppy-pytkeen-2xhyppy muistutteluna. Hyvin lähti ja irtosi putkeen. Harjoituksessa otin esteelle (2) vastaan, valssi ja vekki kolmoselle. Takaaleikkaus putkelle onnistui, mutta Ansa jäi kysyyn ensin. Vitonen niistolla, ihan ok.
Toinen pätkä otettiin suoralta putkelta (1) toisesta suunnasta, vitos-hyppy, ja takaakiertona putken suulla oleva hyppy, esteet 3 ja 2 toiseen suuntaan. Olipas kätevää olla piirtämättä toista kuvaa. Niin ja vitos-hyppy oli vähän vasemmalle.
Takaakiertoa joutui muistuttelemaan ja kaksi viimeistä hyppyä tultiin ohi. Otettiin niitä erikseen hetsaten niin, että Sannalla palkka vikan takana ja lähetys kahdelle hypylle. Siitä takaperin kolme, takaakierrolla ja sitten koko pätkä. Ihan mahtava vauhti ja suuntana loppupalkka.
Voi vitsit, että oli kivat reenit! Ansan kanssa erityisesti täytyy vaan muistaa pitää reenipätkät tosi lyhyinä ja oikeasti lopettaa kun meno on kovimmillaan. Toista pätkää ennen vähän mokasin, kun otin itsenäisellä puolella juuri ennen omaa vuoroa, mutta silti jaksoi hyvän ja vauhdikkaan harjotuksen. Kuten Sanna totesi, on ollut äärimmäisen hyvä antaa tuolle aikaa. Vaikka sen kanssa onkin ihan pienestä pennusta asti tehty, niin on ollut hyvä pitää taukoa ja viime kesä reenata vähän kevyemmin. Nyt ja viime viikon tokoreeneissä se on tehnyt Mun kanssa Töitä ja aivan intona. Mahtavaa!
Tämä blogi herää tällä päivämäärällä eloon. Meillä meni reenit sen verran hyvin, että se saa omistajan kirjoittamaan siitä nettiin, sekä ilmoittamaan koiransa ja itsensä kisoihin kahden viikon päästä. Ni, että niin hyvin ne meni.
Tehtiin tälläistä pätkää, kahdessa osassa (1-8 ja 7-17). Aiheena vekit ja persjätöt.

Putki (3) imi hyvin, ja pakkovalssi neloselle toimi. Ihmeen hyvin toimi esteet 4-6, jossa tehtiin vitoselle taaksetyöntö, väliin persjättö ja saksalainen esteellä (6). Ja sekin toimi! Alkuun jäin liian pitkäksi aikaa kuutoselle työntämään taakse, jolloin Maisa meinasi 6-7 välissä sujahtaa vasemmalle puolelle. Vekki esteelle (7) ja putkeen lähetys. Tässä kohtaa tökki välillä putki, jossa Maisa kävi kääntymässä suulla ja tuli takaisin. Korjauksena tähän vekki kauempana, ja lyhyemmillä askeleilla putkelle, jolloin en etuilisi liikaa.
Loppupätkässä vekki esteelle (10) ja lähetys putkeen. Persjättö (12) jälkeen ja pakkovalssi esteelle (13). Tosi hyvin Maisa tuli käteen! Niin hyvin, että kerran jäin sitä tuulettaan ja karkasi neloselle. Tarkkana persjätön ajoituksessa, jotta katsoo koiraa uuden ohjaavan käden puolelta ensimmäisen kerran, mutta samalla muistaa myös ohjata edeltävän hypyn (12). Ja tämä oikeasti toimi, mahtavaa!
Miinuksena 8-putken pyörähdykset ja alun varastaminen. Mutta kaikenkaikkiaan tuntui oma ohjaus ihan hyvältä, Maisa oli kuulolla ja meidän yhteistyö toimi.

Helmi
bedlingtoninterrieri
FI MVA Tanzara Odessa
19.10.2004

(c) Sami Osenius
Maisa
espanjanvesikoira
BH TK2 TK1 Gotcha Nefertiti
19.5.2006

Ansa
bedlingtoninterrieri
Cuenta's Esperanza
11.2.2009